Monet miehet tuntuvat kaipaavan vinkkejä naisen iskemiseen. Millaiset keinot tepsivät ja millaiset keinot saavat helposti aikaan aivan päinvastaisen lopputuloksen? Aivan kattavia vinkkejä on toki mahdotonta antaa, mutta tähän kappaleeseen on kuitenkin koottu vinkkejä, joista on helppo lähteä liikkeelle.
Hakukriteerit
Ensinnäkin nettideittisivustoilta kannattaa etsiä tehokkaasti itselle sopivaa kumppania. Pohdi, millaisia kriteereitä kumppanillesi asetat ja etsi nämä kriteerit täyttäviä henkilöitä. Netin valtakaudella tämäkin on helppoa! Tarkennetun haun käyttö on oivallinen apuväline, koska tällöin voit hakea kumppaneita, jotka täyttävät tärkeimmät kriteerisi. Osan kohdalla nämä kriteerit saattavat liittyä esimerkiksi tupakointiin, alkoholin käyttöön, harrastuksiin tai ikään. Käyttäessäsi sivustojen tarkennettua hakua, löydät helposti sellaisia naisia, joissa voisi olla potentiaalia elämäsi naiseksi.
Ensiviesti
Omaan ensiviestiin kannattaa kiinnittää huomiota, voisi jopa sanoa, että sen kannattaa olla räätälöity. Älä lähetä samaa ensiviestiä kaikille huomiosi kiinnittäneille naisille, vaan pyri kirjoittamaan ensiviestiisi jotakin juuri kyseiselle naiselle suunnattua. Hyödynnä esimerkiksi yhteisiä harrastuksianne ensiviestissäsi – voit vaikkapa korostaa harrastavasi itsekin koirien kasvattamista, jos nainen on maininnut tämän omassa profiilissaan. Ei kuitenkaan missään tapauksessa kannata kirjoittaa viestiin, että tämä yksi ominaisuus tai yhteinen mielenkiinnon kohde takaisi sen, että sovitte varmasti yhteen. Tämä voi luoda naiselle sinusta erittäin omituisen kuvan, joka saattaa olla omiaan karkottamaan naisen. Jos luot ensiviestissäsi itsestäsi hyvän ja mieleen jäävän ensivaikutelman, on naisen iskeminen myöhemmin huomattavasti helpompaa. Jos sen sijaan mokaat jo ensiviestissä, saatat jäädä ilman treffejä ja tätä kautta mahdollisuutta tutustua naiseen tarkemmin. Panosta siis ensiviestiisi!
Kuva
Oman profiilikuvan merkityksestä kerroimmekin jo aikaisemmin, mutta tätä ei voi kylliksi korostaa. Muista aina pitää profiilikuvasi esillä ja varmista, että se luo sinusta hyvän ensivaikutelman. Hyvän kuvan avulla sinun on mahdollista päästä esille myös esimerkiksi sivuston uutiskirjeissä sekä palvelun etusivulla.
Älä ahdistele
Naista ei kannata ahdistella millään lailla. Älä painosta häntä tapaamiseen äläkä pyydä hänen yhteystietojaan, ellei nainen tunnu olevan valmis niitä sinulle antamaan. Älä myöskään tuputa omia yhteystietojasi. Jos jo ensiviestissäsi kutsut naisen kanssasi mökille tai jaat joko oman puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi, ei viestisi välttämättä saa vastakaikua.
Kärsivällisyys
Kärsivällisyys on arvostettu hyve ja varsinkin kumppanin etsinnässä kärsivällisyyden merkitys korostuu. Älä hötkyile ja tee hätäisiä päätöksiä äläkä painosta myöskään toista toimimaan näin. Joidenkin tutkimusten mukaan saadaksesi yhdet hyvät treffit sinun tulee deittailla noin tunti päivässä – mikä on aika paljon, kun tämän ajan kääntää viikko-, kuukausi- ja vuositasolle!
Viestien pituus
Jopa viestien pituuden merkitystä deittailussa on tutkittu! Kirjoittaessasi naiselle viestejä, kannattaa viestien pituuden osalta suosia keskimittaisia viestejä – lyhyet muutaman sanan viestit eivät välttämättä luo kuvaa suuresta kiinnostuksesta naista kohtaan ja valtavan pitkät viestit taas saattavat tuntua suoranaiselta vuodatukselta, joka voi pahimmillaan tuntua naisesta jopa ahdistavalta. Tutkimusten mukaan miehen kannattaa kirjoittaa naiselle 6-7 lausetta sisältäviä vastauksia nettideittailussa, kun taas naisten miehille kirjoittamissa viesteissä riittää 3-4 lausetta.
Kysy ja vastaa
Kommunikoidessasi naisen kanssa, kannattaa sekä esittää kysymyksiä että vastata naisen esittämiin kysymyksiin. Tämän vinkin voisi ajatella olevan aivan itsestäänselvyys, mutta luettaessa naisten kokemuksia nettideittailusta, kuulee valitettavan usein kerrottavan miehistä, jotka eivät puhua pukahda ja jotka eivät joko vastaa heille esitettyihin kysymyksiin tai eivät itse kysy mitään. Ei ole hyvä puhua pelkästään itsestä, vaikka omasta itsestä kovin pitäisikin. Kannattaa olla aidolla tavalla kiinnostunut mahdollisesta tulevasta kumppanista ja esittää hänelle kysymyksiä. Juttua voi viedä eteenpäin niinkin, että vastaa itse omiin kysymyksiinsä. Jos olet koulutettu henkilö, kannattaa tämä tuoda esiin jo profiilissasi, koska miehen koulutustaustan on todettu kiinnostavan naisia ja koulutetun miehen kiinnostavan kouluttamatonta enemmän.
Flirttailu
Flirttailu on kivaa ja keventää ilmaa, mutta seksikortti kannattaa alussa pitää piilossa. Älä painosta naista seksiin äläkä ole liian vihjaileva.
Ensimmäiset treffit
Panosta ensimmäisiin treffeihin ja pyri luomaan naiselle miellyttävät ensitreffit kanssasi. Naisen kuunteleminen on tärkeää, mutta muista myös saada omakin suusi auki treffien aikana. Esimerkiksi kävelylenkki saattaa olla mukava ja rento vaihtoehto ensitreffeille.
Ensitreffien jälkeen
Myös treffien niin sanottu jälkihoito kannattaa hoitaa tyylikkäällä tavalla. Usein amerikkalaisissa elokuvissa puhutaan ”kolmen päivän säännöstä”, mutta voit heittää tämän säännön romukoppaan, jos kiinnostuit treffeillä tapaamastasi naisesta. Kannattaa ottaa naiseen yhteyttä jo treffien jälkeisenä päivänä mukavasta seurasta kiittäen. Samalla voi liittää mukaan mukavan päivän toivotukset. Saadessasi naiselta vastauksen, voit helpommin päätellä, miten jatko etenee tai onko jatkoa tulossa.