Oct
7
2009

Yleistä elämästä ja opiskelusta


Noniin, koska kyseessä on siis oma blogini, niin kerrotaan nyt sitten jotain omasta elämäntilanteestakin. Koulu nimittäin painaa taas päälle ja tentit odottavat. On se mielenkiintoista miten tähänkin periodiin on 7 tenttiä mahdutettu, jumatsuikka! Tuleehan sitten opintopisteitäkin toisaalta 27. Tässä puoleen vuoteen tulee yhteensä 52 opintopistettä. Tämä tarkoittanee, että keväällä voin ottaa rennosti, hakea vaikka osa-aikaista duunia ja vain käydä koululla silloin tällöin pyörähtelemässä.

Omatoiminen opiskeluni hakukoneoptimoinnin saralla etenee pikkuhiljaa. En minä mistään mitään vielä ymmärrä, mutta vähän on edes tullut lueskeltua alan oppaita ja foorumeita. Tähän tulemme myös panostamaan enemmän kun saadaan kovat tenttirypistykset jätettyä taakse.

Tänään sitten taas olin kunnon kaverin ja jätin yhdet opiskelijabileet väliin. Niitä on ihan riittämiin näin syksyllä, niin ei oikein jaksa jokaisessa enää juosta… tai ainakaan tänään en jaksanut lähteä tuonne sateeseen ja tuuleen polkemaan…

Syksyinen Turku näyttää parhaita puoliaan…

No enivei, huomenna olis Oktoberfestit tiedossa – joten kai minä sentään sinne suuntaan kulkuni. Tiedä sitten meneekö ilta pitkälle vai otanko vain yhden oluen. Dieetti tässä nyt kuitenkin on tämän viikon maanantaista alkaen ollut päällä – eli yhtä enempää en suostuisi edes ottamaan.

Dieetistä puheenollen: Omaa painoa tällä hetkellä noin 90 kiloa. Tuossa viime helmikuussa oli 93kg, josta tiputin alkukesään mennessä 85kiloon. Tuo 85kg ei ollut vielä edes tiukka kesäkunto (mutta riittävä). Joten voidaan vaan miettiä mitä tämä 90 kiloa sitten on – RASVAINEN! Nyt siis otetaan vielä se 3-4 kiloa rasvaa pois näin aluksi ja katsotaan sitten miten edetään.

Aluksi olen karsinut hiilareita pois ravinnostani. VHH:lla keväälläkin tuli hyviä tuloksia. Toisaalta kesän aikana tuo painonlisäys on nimenomaan johtunut hiilareittein (ja alkoholin) lisääntyneestä kulutuksesta. Uskon, että ensimmäisen viikon aikana päästään eroon kilosta massaa – joka kylläkin tulee olemaan pääasiassa nesteitä. Kun ensi viikolla sitten tiputetaan kaloreitakin hieman enemmän, niin rasvaakin pitäisi lähteä palamaan.

Ei minulla tänään sen enempää. Öitä kaikille!

4 Comments to “Yleistä elämästä ja opiskelusta”

  1. By admin, October 9, 2009 @ 8:23 am

    Korjaus: Aamupaino oliki 91,2kg

    Siitä se lähtee :D

  2. By admin, October 14, 2009 @ 8:50 pm

    88kg… V*tun VHH vei nesteitä hiukan.

  3. By Panu, October 16, 2009 @ 12:46 am

    Moi ja kiitti kommenteista / palautteesta :) .

    Hauskaa, että meitä uusmedia ihmisiä löytyy TSEstä nyt todistetusti ainakin kaksi. Mones vuosi menossa?

    Pitänee lukea sun blogia läpi, tällä hetkellä ajatus ei oikein enää juokse kun takana on 8 tuntia tenttejä ja nyt vielä pari kolme tuntia töitä sekä todella outo ranksalainen leffa.

    Ainakin olet aloittanut oikeasta genrestä eli pikavipeistä ja lainoista :) . Kantsii huomata, että noilla sanoilla etusivulle kyllä pääsee paskasivuilla ja sieltä sitten lentää kanssa aika nopeasti pois ;) .

    Sain pitkästä aikaa uuden postin aikaan SEO työkaluista. Käy lukemassa ennen kuin huomenna poistan sen, nuo 12 yöllä kirjoitetut postit kuin usein seuraavana päivänä lähinnä hävettää :D

    Oletko jo optimointi.comissa käynyt tappelemassa?

    Panu

  4. By admin, October 16, 2009 @ 9:27 am

    Toinen vuosi vasta paukahti käyntiin! Mutta olen sentään paljon paremmin noista talousasioista perillä, kun taas affi- ja SEO-juttuja olen ehtinyt tutkailla tässä noin 3-4 kuukautta…

    Kauppakorkeassa siis tuskin opin enää mitään, mutta SEO-hommista toivottavasti edes jotain :D Virheistä pitää vaan oppia, koska niitä tuntuu tulevan ja paljon! (Nimimerkillä, kyllä kävin “pikavippi” sanalla kääntymässä etusivulla paskasivun kanssa… Mutta sinne ei ole asiaa kyllä uudestaan :D )

    Optimointi.comiin olen myös eksynyt, onneksi vaan lukemaan eikä fighttaamaan :D

    Olen myös ehtinyt tässä hieman suhteita solmimaan ja tuottamaan sisältöä muidenkin sivuille… Tän blogin mongerruksista ei kukaan ymmärrä mitään, mutta ilmeisesti ihan luettavaa tekstiä syntyy muualle, kun oikein yrittää :)

    - Joonas

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Leave a Reply