Viisu-scheissea ja unettomia öitä
Mikäs siinä on että Saksa meni voitamaan noi Viisut? Lena Meyer-Landrutin Satellite -biisi ei kyllä iskenyt itseeni yhtään samalla tavalla kuin esimerkiksi Ranskan edustajan biisi. Aivan hirveetä scheissea koko skaba. On toi biisi nyt jollain tapaa pirtsakka ja tollanen perus Euroviisu-aihe biisissä… Mutta ei tossa oo mitään koukkua, joka jäis päähän soimaan (nyt kun sanoin noin niin toi biisi soi päässä varmaan koko loppupäivän). Pakko tosin myöntää, että lähdettiin kavereiden kanssa Edisoniin katsomaan tuota kisailua – ja päädyttiin istumaan mahdollisimman taakse yksin ja ei ehditty oikein koko Eurovisioneita seuraamaan.
Mulla oli koko illan aivan järjetön väsy, kun edellinen yö meni hieman vähillä yöunilla. Edisonista ehdin kotiini ja peiton alle noin kello 02.30, mutta olen jälleen hereillä ennen kymmentä! En mitenkään ymmärrä, että miten ei vaan uni maita. Tekisi oikeastaan mieli nukkua vielä ainakin pari-kolme tuntia lisää, mutta uni ei vaan tule silmään.
Taidan kuitenkin lähtea liikenteeseen ja käydä kaupassa. Kerrankin on auto käytössä niin pakkohan se on käyttää hyväksi ja ottaa tilanteesta kaikki irti. Tarkoitus olisi vetää tänään myös kova yläkroppatreeni. Perjantaina kävin vetämässä maasta ja eilen kyykkäsin… Joten kyllä näitä salireissuja tässä taas riittää. Huomenna lepoa / kevyt palauttava lenkki!
RSS feed for comments on this post. TrackBack URI
