Uusia projekteja, vanhojen parantelua ja optimointia
Samat vanhat kujeet joutuu nyt jollain tapaa opettelemaan uudestaan. Viime kesänä aloitettiin monta projektia, joiden optimointi on vieläkin jossain määrin kesken. Kuitenkin nyt kun taas pistää uusia saitteja LIVE, niin joutuu vähän niin kuin opettelamaan “kaiken alusta”. Ei ole ihan tarkkaa muistikuvaa siitä mitä viime kesänä on tehty ja joutuu varomaan muun muassa paskalinkkejä ja pohtimaan millä sijoittelulla saadaan konversiot kasvamaaan. Esimerkiksi piilolinssisaiteilla pitää oikeasti pohtia konversion kohentamista, sillä muutama hyvin näkyvä sivusto on täysin paskalla tavalla rakennettu ja niistä puuttuu erittäin tärkeitä osioita. Ländäys noissa tapahtuu etusivulle, mutta bounssi on pientä ja kävijät etenevät loogisella tavalla alisivuille. Kuitenkin muutama vaihtoehto puuttuu ja lopullinen CTA jää välillä vajaavaiseksi. Myyntejä saisi varmasti puskettua jokusen kymmenen prosenttia enemmän, kun järjestelisi asiat kuntoon ja jaksaisi tehdä duunia hieman lisää. Pari alasivua uusiks, vähän tietoa ja linkkejä ja ei muuta kun seuraamaan mitä käy.
Jos tästä lähtien tekis sivut alusta asti “oikein”… Olis aika paljon helpompi homma kun ei tarttis kaikkea tehdä uudestaan muutaman kuukauden päästä. PERKELE!
RSS feed for comments on this post. TrackBack URI
