Jan
23
2012

Halpojen lentojen metsästys ja vaihtokuumeilua


Matkakuume on viime viikkoina ollut kova. Suurimmaksi osaksi tämä johtuu varmasti siitä, että tyttöystäväni kanssa päätimme pyrkiä vaihtoon kevääksi 2013. Vaihtokohteina olemme pyöritelleet päässämme jo lähes kaikki maailman kohteet aina Antilleista Baliin ja Italian pikkukaupungeista Tukholmaan. Ajattelimme, että vaihtoon olisi helppo lähteä. Hakupaperit sisään ja laukku kuntoon ja opiskelemaan ulkomaille! Homma ei kuitenkaan ollut ihan näin yksinkertainen. Olemme useita iltoja käyttäneet sopivan kohteen etsimiseen: Ongelmiksi ovat nousseet lähinnä kurssitarjonta ja kielivaatimukset. Minä kun puhun suomen, ruotsin ja englannin lisäksi vain saksaa ja tyttis vastaavasti ranskaa. Espanja ja italia meiltä ei kummaltakaan luonnistu – näin ihan jokaiseen yliopistoon emme voi hakea. Haluamme molemmat samaan vaihtokohteeseen, sillä nuori rakkaus vaatii yhdessäoloa. Koska opiskelemme eri aloja, on vaihtoyliopistojen tarjonnassakin eroja. Yhteisten kohteiden, joista löytyy molemmille kursseja, ja jonka kieli on meille sopiva – ei hevillä löydy. Olemme nyt viimeisen viikon aikana pohtineet vaihtoehtoina muun muassa Amsterdamia, Reykjavikia ja muutamaa Ruotsin yliopistoa. Kun olemme viimein tehneet lopullisen päätöksemme, ilmoitan siitä teille täällä blogissa…

Olemme siis jo varmoja, että jonnekin me vaihtoon lähdemme – mutta se ei juuri tämän hetken matkakuumetta paljon auta. Luonnollisesti vaihtoehtona lomakuumeen hoitoon ovat myös äkkilähdöt. Hintataso on suhteellisen edullinen, mutta matkailu tähän aikaan vuodesta keskittyy pääasiassa akselille Kanaria, Egypti ja Thaimaa. Näistä Egyptissä on tullut jo käytä, Kanaria ei vielä tällä hetkellä kiinnosta ja Thaimaan matkat ovat suhteettoman kalliita. Lisäksi työt ja opiskelu rajoittavat liikkumista tällä hetkellä sen verran, ettei ihan kahden viikon reissua voi varata. Tästä syystä pidennetty viikonloppu jossain mielenkiintoisessa kaupunkikohteessa sopisi meille paljon paremmin. Esimerkiksi Finnmatkojen, Tjäreborgin ja Aurinkomatkojen tarjonnasta löytyy runsaasti vain pelkkiä lentoja, mutta halvimmat lennot löytyvät tietysti jostain lentohakukoneesta. Voit tietysti etsiä halpoja lentoja täältä.

Yksi potentiaalinen ajatus on matkata Pietariin. Allegro-junalla Pietariin pääsee Helsingistä ymmärtääkseni 3-4 tunnissa. Jos tähän laskee päälle 2 tunnin matkan Turusta Helsinkiin tulee matkan kokonaiskestoksi 5-6 tuntia. Sinälläänhän tuo vastaa jo pidempää lentoa esimerkiksi Egyptiin tai vastaavaan matkakohteeseen. Hinnaltaan nämä junaliput eivät kuitenkaan ole hirveän kalliita. Hotellivertailuista, esim. Hotels.com:sta hotellin saisi Pietarista varsin edulliseen hintaan. Lähinnä ajatuksen tasolla kutkuttaisi töistä ottaa pitkä viikonloppu (vapaaksi joko perjantai tai sitten to+pe) ja lähteä iltajunalla kohti Pietaria. Jos ajatellaan, että ottaisi töistä esim. perjantain vapaaksi ja lähtisi perjantai-illalla noin 4-5 välissä Turusta Helsinkiä kohti ja sieltä jatkaisi mahdollisimman nopeasti Venäjän rajalle olisi Pietarissa parhaimmillaan jo 9-10 välissä illalla. Tästä voisi joko jatkaa hotellin kautta suoraan istumaan oluelle johonkin paikalliseen juottolaan tai sitten ottaa iltanaposteltavaa hotellissa ja aloittaa seuraavana päivänä aikaisin kaupunkiin tutustumisen. Jos matkalta tulisi kotiinpäin sunnuntaina, jäisi paikanpäällä kulutettavaksi kokonaisina päivinä sekä perjantai että lauantai. Sunnuntainakin voisi aamun käyttää nähtävyyksien ja kauppojen kiertelyyn ja iltapäivällä lähteä kohti Helsinkiä.

Vaikka lennot ja aurinkoiset kohteet kiinnostavat enemmän, ei kaupunkilomaa Venäjällä voi tyrmätä heti suoralta kädeltä. Lennot ovat usein jopa junamatkaa halvempia, ja lisäksi itänaapuriimme matkustajan tulee hankkia oma viisuminsa. Nämä tekijät rajoittavat matkaa, joten olemme katselleet myös Keski-Euroopan kaupunkeja. Lentoja saisi halvalla mm. Budapestiin, Köpikseen ja Saksaan. Emme kyllä vielä lyö mitään lukkoon, mutta kuten tähän astikin, myös tästä eteenpäin kuumeilu sekä äkkilähdön että vaihtovuoden perään jatkuvat.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Leave a Reply