Laskutusohjelmisto – hanki paras mahdollinen netistä
Onko firmasi kohdannut jotain ongelmia laskuttamisen tai laskujen hallinnoimisen kanssa? Oletko harkinnut hyvän ja kehittyneen laskutusohjelmiston hankkimista. Laskutusohjelmisto tukee yrityksen liiketoimintaa ja auttaa säästämään aikaa tärkeämpiin asioihin. Laskutus yksinkertaistaa asioita paljon – sillä voidaan rajattuja resursseja vapauttaa tärkeämpiin tehtäviin. Ratkaisuna meidän ongelmiimme, lähdimme etsimään sopivaa laskujen hoitamiseen soveltuvaa ohjelmistoa.
Laskutusohjelmistollemme asetimme muun muassa seuraavanlaisia rajoitteita: Sen tulisi toimia selainpohjalta, sillä osa henkilöstöstämme on tottunut käyttämään muitakin ohjelmistoja selaimestaan. Laskutusohjelmiston tarvitsee soveltua erittäin vaihteleviin tarpeisiin, sillä laskumme ovat myös vaihtelevia. Kaikki tulisi lisäksi löytyä yhdestä sopivan hintaisesta paketista.
Hakukoneet antoivat meille hyvän lähtökohdan etsiä meille parasta mahdollista laskutukseen soveltuvaa ohjelmistoa. Anders Innon uusi Anders Manager -laskutusohjelmisto nousi yllättän suosikiksemme. Se täyttää vaatimuksemme, on täysin suomalainen ja se takaa hyvän palvelun.
Anders Manager on kokonaisvaltainen palvelukonsepti, jossa yhdistyvät laskutus, reskontra ja saatavienperintä. Kaikkein parasta koko laskutusohjelmistopalvelussa on sen halpa hinta, sillä laskutus maksaa noin normaalin postilaskun verran.
Andersilla itsellään on selkeät ja näyttävät Internet-sivut, joilta saat kaiken tarvittavan tiedon oman sovelluksesi hankkimiseen.
