Sikainfluenssa on nyt viime kuukaudet ollut kovassa huudossa ja näin ajattelinkin ottaa asiasta enemmänkin selvää. Kirjoitin siis aiheesta kokonaisen sivuston, joka käsittelee tätä pirulaista, tätä saatanallista tautia, joka uhkaa levitä pandemiaksi asti.
Aikaisemminhan H1N1:stä on esiintynyt vain eläimillä, tätä versiota nimenomaan sioilla. Mutta 2009 huhtikuun paikkeilla tautia tavattiin Meksikossa ihmiseen tarttuneena. Ikävä kyllä… Meksikossahan tauti on tappanut jopa 2% tartunnan saaneista, mutta onneksi teollisuusmaissa kuolleisuus on alle puolen prosentin luokkaa. Meidän suomalaisten siis tuskin kannattaa hätääntyä ja sulkeutua heti koteihimme.
Totuus lienee, että tämä possunuha tulee leviämään rankasti kesälomien jälkeen. Koulut, kerhot ja päiväkodit täyttyvät taudin kantajista – ja näin Suomi saatetaan mukavasti flunssa-aaltoon. Sivuillani kannattaakin tutustua mm. siihen miten sikainfluenssaa hoidetaan, mitä oireita se aiheuttaa ja miten sikainfluenssaa ehkäistään.
Lisäksi sivujen kautta voit löytää helpotusta oireisiin, sillä esittelen siellä myös lyhyesti erään taudin oireita lieventävän ja ehkäisevän tuotteen! Kannattaa siis tutustua!
Pikavippi on helppo ja nopea tapa hankkia rahaa tarpeeseen. Mikäli olet varma maksukykyisyydestäsi eräpäivänä, voit huoletta hakea vippiä vaikka jo tänään. Pikavippiä haet helpoiten kännykälläsi tai verkkohakemuksella. Tarjolla on tuotteita laidasta lainaan: 50, 100, 150, 200, 250 ja 300 euron pikavipit saat yleensä heti ilman suurempia viivytyksiä. Isommat, esim. 1000, 2000, 3000 tai 4000 euron suuruiset lainat, vaativat tarkempaa käsittelyä – sinuun saatetaan esim. ottaa yhteyttä lainafirmasta ja keskustella rahantarpeestasi.
Muistathan kuitenkin, ettei pikavippejä tulisi ottaa humaltuneena. Vipin tarpeellisuus tulee aina harkita tarkkaan ja takaisinmaksun tulisi olla suunniteltuna jo ennen hakemuksen lähettämistä. Pikavippi ei ole mikään baari-illan jatkaja. Hyvä periaate on maksaa kulut ja laina takaisin seuraavan palkan yhteydessä – kunhan vain olet ottanut tämän huomioon muissa kuluissasi.
Mikäli tarvitse lisää tietoa tarjoajista, takaisinmaksusta, laina-ajoista ja kustannuksista, vieraile pikavippi-sivustollani, johon pääset klikkaamalla tämän artikkelin ensimmäistä sanaa. Sivut ovat juuri päivitetyt ja hyvin yksinkertaiset. Saat kuitenkin kaiken tarvitsemasi tiedon – lisätietoa tarjoajien omilta sivuilta, joihin myös löydät linkit!
Sähkön kilpailutus onnistuu nyt helposti tuolta minun sivustoni kautta. Löydät sieltä parhaat kilpailutuspalvelut ja voit siirtyä suoraan etsimään sinulle halvinta vaihtoehtoa. Valitse paras sähköyhtiö ja tee sopimuskin suoraan netissä!
Lisäksi tuolta samaiselta sivulta löytyy mahdollisuus kilpailuttaa GSM- eli kännykkäliittymä ja autovakuutus.
Voit säästää satoja euroja muutamassa minuutissa… Kannattaa siis vakavasti harkita jo sivuille siirtymistä!
Seuraa blogiani bloglovin’in avulla.
Nyt sekin sitten oli pakko kokeilla, nimittäin bloglovin.comin vaikutus kävijöihin. Tämä oma blogini on vielä hyvinkin vaiheessa, eikä ensimmäistäkään KUNNON artikkelia ole vielä kirjoitettu. Kuitenkin nyt viikonlopulla jos saisin jotain aikaiseksi.
Tuo ilmainen linkkihakemistohan toimii nyt täysin suomeksi. Ensimmäiset eksyneet vierailijat ovat sinne jo omat sivunsa saaneet lisättyä ja lisää odotellaan!
Noniin, pienen räpläämisen jälkeen sain sen linkkihakemiston pystyyn. Pikkasenhan tuossa oli säädettävää ja vieläkään ei ihan tuo kieli näytä toimivan. Edelleen on SOUMETTRE UN SITE vaikka language-fileen vaihdoinkin “Lisää linkki” -tekstin. Ilmeisesti alkuperäisessä PHP:ssä jotain vinossa, koska linkin attribuutit kyllä muuttuivat, mutta itse teksti ei.
Joudun siis tunkeutumaan syvemmälle tiedostoihin… Ehkäpä vielä tänään saan tuon kokonaisuudessaan toimimaan suomeksi. Lisäsin vierailijana jo yhden linkin ja rekisteröidyin itse käyttäjäksi (admin-tilin lisäksi siis rekisteröin JToivonen-nimellä itselleni käyttäjätilin testitilanteita varten) ja hyvin tuntui toimivan tuo. Käyttöliittymäkin toimi suomeksi hyvin – muutamaan kohtaan (vajaavaisista ranskankielentaidoistani ja englannin väärin ymmärtämisestä johtuen) on tullut vähän väärää infoa antavat suomenkieliset sanat, mutta ne tullaan vielä korjaamaan.
Olen nyt siis päättänyt avata sivujeni jatkoksi oman blogini. Tulen käsittelemään täällä internetin ihmemaailmaan, www-sivujen luomiseen, omiin sivustoihini, mainostamiseen, hintavertailuihin jne liittyviä asioita. Ensin vain täytyy saada tämä blogi kuntoon!
Jatkamme tästä eteenpäin valitsemalla uuden teeman blogiini, jonka jälkeen pohdimme ensimmäisen artikkelin kirjoittamista! Jatketaan!